Vesi, jota syömme – kasteluun perustuvan maatalouden kova hinta

Ruoalla on olennainen vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Sen lisäksi, että hyvä ruoka on tärkeää terveyden ja syömisestä saatavan nautinnon vuoksi, maataloustuotannolla on myös keskeinen merkitys yksittäisten ihmisten elinkeinona ja osana taloutta.

Ruoantuotanto kuluttaa kuitenkin paljon vettä, joka on yhtä tärkeä resurssi. Maatalouden osuus Euroopan vedenotosta on 24 prosenttia, ja vaikka se ei kuulosta paljolta energiantuotannossa tarvittavan jäähdytysveden osuuden, 44 prosentin, rinnalla, sen vaikutus vesivaroihin on paljon suurempi. Kun jäähdytysvesi palautuu lähes kokonaan vesistöihin, maataloudessa vastaava määrä on vain noin kolmannes.

Lisäksi maatalouden vedenkäyttö jakautuu usein epätasaisesti. Joillakin Etelä-Euroopan alueilla maatalouden osuus vedenotosta on yli 80 prosenttia. Ja vedenottomäärät ovat tavallisesti suurimmillaan kesällä, jolloin vettä on vähiten saatavilla, mikä lisää haittavaikutuksia.

EEA:n hiljattain julkaisemassa raportissaWater resources across Europe — confronting water scarcity and drought kuvataan liiallisen vedenoton vakavia vaikutuksia. Vesivarojen liikakäyttö lisää vakavan vesipulan todennäköisyyttä kuivina kausina. Samalla se merkitsee heikompaa veden laatua (koska epäpuhtaudet eivät laimene yhtä paljon) sekä riskiä, että suolavettä sekoittuu pohjaveteen rannikkoalueilla. Jokien ja järvien ekosysteemeille voi myös aiheutua vakavaa haittaa. Kasveja ja eläimiä vahingoittuu tai kuolee jokien ja järvien vedenpinnan laskiessa tai kuivuessa kokonaan.

Tulokset ovat nähtävissä monilla Etelä-Euroopan alueilla. Esimerkiksi

• Turkissa Konyan altaassa vedenotto kastelua varten – josta suuri osa on tapahtunut laittomasti poratuista kaivoista – on pienentänyt merkittävästi maan toiseksi suurimman järven, Tuzin, pinta-alaa;
• Kreikassa Argolidin tasangolla meriveden tunkeutumisesta johtuva liiallisen kloridin aiheuttama toksisuus näkyy lehtien kellastumisena ja lehtikatona; porakaivot ovat kuivuneet tai ne on hylätty liiallisen suolapitoisuuden vuoksi;
• Kyproksessa vakava vesipula vuonna 2008 pakotti tuomaan vettä säiliöaluksilla, vähensi kotimaista tuotantoa ja nosti hintoja huomattavasti.
  

Vääränlaiset kannustimet

Näyttää siltä, että joissain osissa Eurooppaa maatalouden vedenkäytöstä on tulossa kestämätöntä, mistä voidaan päätellä, ettei kysyntää pystytä hallitsemaan tehokkaasti sääntely- ja hintamekanismien avulla.

Viljelijät siirtyvät runsaasti vettä vaativiin kastelumenetelmiin, koska ne lisäävät tuottavuutta. Esimerkiksi Espanjassa kasteltu 14 prosenttia maatalousmaasta tuottaa yli 60 prosenttia maataloustuotannon kokonaisarvosta.

Selkeästi on havaittavissa kuitenkin, että viljelijät kastelevat viljelyksiään vain, jos sadon lisääntymisen tuoma hyöty on suurempi kuin kastelujärjestelmien asentamisesta ja runsaasta vedenotosta aiheutuvat kustannukset. Tässä mielessä kansalliset ja EU:n toimintamallit ovat tarjonneet vääränlaisia kannustimia. Viljelijät maksavat harvoin suurten, julkisen sektorin hallinnoimien kastelujärjestelmien kaikkia resurssi- ja ympäristökustannuksia (etenkään jos vedenottoa sääteleviä ja rajoittavia lakeja ei panna tehokkaasti täytäntöön). Sitä paitsi viimeisimpiin uudistuksiin saakka EU-tuilla kannustettiin runsaasti vettä vaativien viljelymenetelmien käyttöön.

Seurauksena olevan vedenkäytön laajuus voi tulla epämieluisana yllätyksenä. WWF analysoi neljän viljelykasvin kastelua Espanjassa vuonna 2004 ja havaitsi, että pelkästään EU-kiintiöt ylittävän ylijäämän tuottamiseen käytettiin melkein miljardi m³ vettä. Määrä vastaa yli 16 miljoonan ihmisen kotitalouskulutusta.

Ilmastonmuutos todennäköisesti pahentaa tilannetta entisestään. Ensinnäkin kuumemmat, kuivemmat kesät lisäävät vesivaroihin kohdistuvia paineita. Toiseksi EU ja sen jäsenvaltiot ovat sitoutuneet siihen, että vuoteen 2020 mennessä 10 prosenttia liikenteen käyttämästä polttoaineesta on biopolttoaineita. Mikäli kasvava bioenergian tarve on tarkoitus täyttää käyttämällä nykyisiä ensimmäisen sukupolven energiakasveja, siinä tapauksessa maatalouden vedenkäyttö lisääntyy.

Mihin tästä pitäisi edetä?

Kasteluun perustuva maatalous on osassa Eurooppaa tärkeä osa paikallista ja kansallista taloutta. Joillakin alueilla kastelun lopettaminen johtaisi maankäytöstä luopumiseen ja vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. Maatalouden vedenkäyttöä on sen vuoksi tehostettava, jotta vettä riittää paitsi kasteluun, myös paikallisille ihmisille, ympäristölle ja muille talouden aloille.

Veden hinnoittelu on keskeisin keino, jolla voidaan kannustaa sellaiseen vedenkäyttöön, jossa yhteiskunnan taloudelliset, ympäristöön liittyvät ja sosiaaliset tavoitteet pysyvät tasapainossa. Tutkimus osoittaa, että jos hinnat vastaavat todellisia kustannuksia, laitonta vedenottoa valvotaan tehokkaasti, ja jos vedestä maksetaan määrän mukaan, viljelijät vähentävät kastelua tai ottavat käyttöön vedenkäyttöä tehostavia toimia. Kansallisilla ja EU:n tuilla voidaan edelleen kannustaa vettä säästävien tekniikoiden käyttöönottoon.

Kun sopivat kannustimet ovat käytössä, viljelijät voivat valita erilaisia tekniikkoja, käytäntöjä ja kasvilajeja, jotka vähentävät vedenkäyttöä. Hallituksilla on jälleen tässä keskeinen rooli, sillä ne voivat antaa tietoa, neuvontaa ja opastusta, joilla varmistetaan, että viljelijät ovat tietoisia käytössään olevista vaihtoehdoista, sekä tukea lisätutkimusta. Erityisesti olisi keskityttävä varmistamaan, että biopolttoainetavoitteiden täyttämiseen tähtäävä energiakasvien viljelyn aloittaminen vähentää maatalouden vedentarvetta eikä lisää sitä.

Lopuksi, kun kaikki vedentarpeen vähentämiseen tähtäävät keinot on käytetty, maatilat voivat myös hyödyntää mahdollisuuksia käyttää vaihtoehtoisia vesivaroja. Esimerkiksi Kyproksessa ja Espanjassa puhdistettua jätevettä on käytetty kasteluun rohkaisevin tuloksin.