EEA: 25 vuotta tietämyksen kartuttamista EU:n ympäristöpolitiikan tueksi

Jo 1970-luvulla EU:n jäsenvaltiot ymmärsivät monien ympäristöongelmiensa rajatylittävän luonteen ja sopivat yhteistyöstä yhteisillä toimilla ja niihin liittyvillä poliittisilla tavoitteilla. Ensimmäisessä ympäristöalan toimintaohjelmassa hyväksyttiin 1970-luvulla keskeisiä ympäristölainsäädännön säädöksiä, kuten jätepuitedirektiivin, uimavesidirektiivin ja lintudirektiivin ensimmäiset versiot.

1980-luvulle olivat ominaisia maailmanlaajuiset ja yleiseurooppalaiset toimet, kuten otsonikerrosta koskeva Montrealin pöytäkirja, hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin perustaminen sekä UNECEn ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskeva yleissopimus. Tällaisten globaalien aloitteiden rinnalla vahvistettiin myös EU:n ympäristöpolitiikkaa perustamalla Euroopan komission ympäristöasioiden pääosasto vuonna 1981 ja sisällyttämällä virallisesti ”ympäristönsuojelu” EU:n perussopimuksiin vuonna 1987 hyväksytyllä Euroopan yhtenäisasiakirjalla. Amsterdamin sopimuksessa, joka hyväksyttiin vuonna 1997, ”kestävä kehitys” tunnustettiin Euroopan unionin viralliseksi tavoitteeksi, ja tämän perusteella EU:n jäsenvaltiot voivat tehdä yhteistyötä ja tukea maailmanlaajuisten tavoitteiden, kuten vuonna 2000 asetettujen vuosituhannen kehitystavoitteiden sekä vuonna 2015 hyväksytyn Agenda 2030 -toimintaohjelman ja sen 17 kestävän kehityksen tavoitteen, saavuttamista.

Myös ilmastonmuutoksen alalla tapahtui samanlaista kehitystä, muun muassa ilmastonmuutosta koskevan YK:n puitesopimuksen (UNFCCC) hyväksyminen vuonna 1992 ja sitä seuranneen Kioton pöytäkirjan hyväksyminen vuonna 1997. Kioton pöytäkirjassa sen allekirjoittaneet kehittyneet maat sitoutuivat päästövähennystavoitteisiin vuoteen 2020 asti. Maailmanlaajuisten tavoitteiden ja sitoumusten tasoa nostettiin edelleen Pariisin sopimuksella vuonna 2015. Jäsenvaltioidensa ohella myös Euroopan unioni on näiden sopimusten sopijapuoli ja asettaa tavoitteet koko EU:lle.

Kun ympäristöön ja ilmastoon liittyvän lainsäädännön soveltamisala laajeni sekä EU:ssa että maailmanlaajuisesti, laadukkaista tiedoista tuli ennakkoedellytys sille, että etenemistä kyetään seuraamaan ja tunnistamaan puutteet ja uudet ongelmat. Tätä taustaa vasten Euroopan komission puheenjohtaja Jacques Delors ehdotti vuonna 1989 eurooppalaisen ympäristöalan mittaus- ja tarkastusjärjestelmän käyttöön ottamista ja esitti samassa yhteydessä ajatuksen Euroopan ympäristökeskuksen perustamisesta. Euroopan ympäristökeskus ja Euroopan ympäristön tieto- ja seurantaverkko (Eionet) perustettiin vuonna 1994[1] tuottamaan riippumattomia arviointeja Euroopan ympäristöstä ja tukemaan ympäristöalan poliittista päätöksentekoa kaikkialla EU:ssa.

Monissa EU:n ympäristödirektiiveissä edellytetään, että jäsenvaltiot seuraavat tiettyjä muuttujia ja raportoivat tiedot ja toimien edistymisen määrätyin väliajoin. Se, mikä alkoi kansallisten viranomaisten postittamina paperiraporttien paketteina, on kehittynyt verkkopohjaiseksi raportointialustaksi, joka on 25 viime vuoden aikana ottanut vastaan ja ylläpitänyt jatkuvasti enemmän tietoja. Nykyisin yli 400 laitosta yli 39 maasta raportoi tietoja EEA:n raportointivälineeseen Reportnetiin. Kun tiedot on toimitettu, ne käyvät läpi EEA:n laaduntarkastus- ja laadunvarmistusprosessit yhdenmukaisuuden ja vertailukelpoisuuden varmistamiseksi. Yli 400 ilmoitusvelvollisuuden perusteella saatavien tietojen lisäksi uusista lähteistä, kuten Euroopan maahavainnointiohjelman Copernicuksen satelliittihavaintojen ja kansalaisten tieteellisen toiminnan avulla saadut tiedot ovat lisänneet EEA:n kykyä seurata ympäristössä ja ilmastossa tapahtuvia muutoksia.

EEA:n verkkopohjaisilla tiedonlevitysvälineillä tämä tietojen runsaus asetetaan maksutta saataville – välineet kattavat muun muassa Euroopan ilmanlaatuindeksin (reaaliaikainen kartta ilman epäpuhtauspitoisuuksista kaikkialla Euroopassa), vesitietojärjestelmän WISEn ja ala- ja maakohtaiset kasvihuonekaasupäästöt sekä laajan tietokannan, joka sisältää yksityiskohtaisia yleiskatsauksia jäsenvaltioiden suunnittelemista ilmastonmuutospolitiikoista ja -toimenpiteistä.

Näiden tietojen perusteella EEA laatii säännöllisesti indikaattoreita ja arviointeja, joilla seurataan etenemistä EU:n eri tavoitteisiin. Se on esimerkiksi julkaissut äskettäin vuotuisen Trends and Projections -kertomuksen, jossa seurataan EU:n etenemistä sen vuoden 2020 kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen, uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden tavoitteita. Ympäristökeskuksen arviointi osoittaa, että EU on saavuttamassa vuoden 2020 tavoitteensa, mutta vuoden 2030 tavoitteiden saavuttamiseksi on ponnisteltava enemmän. Vastaavasti EEA:n äskettäisessä katsauksessa vahvistettiin, että EU on täyttänyt Aichin tavoitteen nimetä 10 prosenttia merialueistaan merellisiksi suojelualueiksi; nimeämistä on kuitenkin täydennettävä tehokkailla suojelutoimenpiteillä. Tästä kehityksestä huolimatta EEA:n viimeisimmässä vuotuisessa tunnuslukuselvityksessä, jossa mitataan EU:n etenemistä kohti seitsemännen ympäristöalan toimintaohjelman tavoitteita, tulee esiin, että Euroopan unioni ei edelleenkään näytä saavuttavan ympäristötavoitteita vuoteen 2020 mennessä varsinkaan aloilla, joilla pyritään suojelemaan luonnon monimuotoisuutta ja luonnonpääomaa.

Luotettavat tiedot ovat ratkaisevan tärkeitä luotettavien arvioiden tuottamiseksi. Useimmissa datavirroissa tietojen laatu EU:n tasolla riippuu paljolti maiden raportoimien tietojen laadusta. Esimerkiksi EU:n kasvihuonekaasupäästöjen inventaario on koottu EU:n jäsenvaltioiden inventaarioista. Tätä varten EEA pyrkii varmistamaan raportoitujen tietojen laadun ja auttaa myös luomaan yhdenmukaisia seuranta- ja raportointivalmiuksia jäsenvaltioissa. Eräillä työskentelyaloilla Eionet helpottaa parhaiden käytäntöjen vaihtoa paitsi EU:ssa myös laajemmalla alueella, johon sisältyvät Euroopan naapurimaat idässä ja Välimeren alueella.

Saavutettavuus ja avoimuus ovatkin EU:n ympäristö- ja ilmastopolitiikan keskeisiä osatekijöitä. Luotettava seuranta-, raportointi- ja tarkastusjärjestelmä on olennaisen tärkeä, jotta voitaisiin varmistaa sitoumusten noudattaminen ja tunnistaa, missä tarvitaan lisätoimia niiden täyttämiseksi. Avoimen kehyksen tarve on vielä ilmeisempi maailmanlaajuisten toimien, kuten Pariisin ilmastonmuutossopimuksen, yhteydessä. Pariisin sopimuksessa tunnustetaan virallisesti säännöllisen raportoinnin merkitys maiden päästöistä ja toimista.

Perustamisestaan lähtien 25 vuotta sitten EEA:n erittäin sitoutunut henkilöstö ja Eionet-kumppanit, muun muassa eurooppalaiset teemakeskukset, ovat analysoineet jäsenvaltioiden raportoimia tietoja ja muuntaneet ne toimintalinjojen kannalta merkittäväksi tietämykseksi. Vastaten kehitystä EU:n päätöksenteossa, jossa yksittäiset politiikanalat on yhä suuremmassa määrin upotettu koko järjestelmän kattaviin toimintalinjojen kehyksiin, myös EEA on vahvistanut järjestelmällistä ja integroitua analysointityötään. Vuonna 1995 julkaistusta EEA:n ensimmäisestä Euroopan ympäristön tilaa ja näkymiä koskevasta raportista lähtien EEA:n osaamisessa on yhä enemmän keskitytty ymmärtämään keskeisiä järjestelmiä, kuten liikkuvuutta ja energiaa, sekä globaaleja yhteyksiä ja hallinnon haasteita.

On ilmeistä, että 2000-luvun ympäristö- ja ilmastohaasteita ei enää voida analysoida eikä niihin voida vastata ottamatta huomioon sosioekonomisia kehityssuuntauksia Euroopassa ja koko maailmassa. Näinä monitahoisen ja globaalin vuorovaikutuksen aikoina oikea-aikaisten ja merkityksellisten maantieteelliseltä ja ajalliselta kattavuudeltaan vaihtelevien analyysien sekä paikkansapitävien ennusteiden laatiminen on edelleen erittäin haastavaa. Tätä silmällä pitäen EEA aikoo yhdessä Eionetin kanssa investoida edelleen raportointi- ja tietojärjestelmiin ja tukea päätöksentekoa Euroopassa ja koko maailmassa.

Hans Bruyninckx

Euroopan ympäristökeskuksen pääjohtaja

Pääkirjoitus julkaistiin joulukuu 2018 EEA:n uutiskirjeessä 04/2018

Huomautus:
[1] Perustamisasetus hyväksyttiin vuonna 1990, ja sitä muutettiin vuonna 2009.