SOER 2010 -raportin pääkohtia

Kiihtyvä globaali kysyntä uhkaa luonnonjärjestelmiä, joiden varassa elämme

Tämä on eräs keskeisistä viesteistä Euroopan ympäristökeskuksen julkaisemassa raportissa The European environment – state and outlook 2010 (Euroopan ympäristö – Tila ja näkymät 2010) eli SOER 2010 -raportissa.

Yleisellä tasolla SOER 2010 -raportissa todetaan, että ympäristöpolitiikka ja toimet siihen liittyvillä aloilla Euroopan unionissa (EU) ja naapurimaissa ovat saaneet aikaan huomattavia parannuksia ympäristön tilassa. Suuria haasteita on kuitenkin edelleen jäljellä. Ymmärrämme yhä selvemmin, että ekosysteemeissä oleva luontopääoma on terveytemme, hyvinvointimme ja elintasomme kannalta välttämätöntä. Luonto tuottaa palveluita, jotka vievät taloutta eteenpäin ja luovat edellytykset elämälle itselleen – se esimerkiksi puhdistaa vettä, pölyttää viljelykasvit, hajottaa jätteet ja säätelee ilmastoa.

SOER 2010 -raportissa osoitetaan, että luonnonvarojen pysyvä kysyntä ihmisten ruokkimista, vaatettamista, majoittamista ja liikkumista varten, on globaalien paineiden vuoksi kiihtymässä. Luontopääomaan kohdistuu nyt myös uusia vaatimuksia: on syntynyt tarve esimerkiksi kasvipohjaisille kemikaaleille tai fossiiliset polttoaineet korvaavalle biomassalle. Luontopääomaan kohdistuvat lisääntyvät vaatimukset muodostavat yhdessä kasvavia uhkia Euroopan taloudelle ja sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle.

SOER 2010 -raportissa todetaan, että ymmärrämme nykyään entistä paremmin ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden, resurssien käytön ja ihmisten terveyden välistä yhteyttä sekä sitä, miten nämä kaikki kasvattavat maaperään, jokiin ja meriin kohdistuvia paineita. Kyseisenkaltaiset, monimutkaiset keskinäiset yhteydet sekä Euroopan sisällä että maailmanlaajuisesti lisäävät ympäristöön liittyvää epävarmuutta ja riskejä.

Merkittävistä haasteista huolimatta Eurooppa voi yhä kyetä säilyttämään luontopääomansa. Euroopassa on kiireesti tehostettava resurssien käyttöä sekä parannettava Lissabonin sopimuksen ympäristönsuojelua koskevien periaatteiden täytäntöönpanoa. Ympäristön rahalliseen arvottamiseen liittyviä toimia olisi lisättävä ja rahallinen arvo otettava mukaan markkinahintoihin esimerkiksi ympäristöverotuksen avulla. Ymmärrystämme ympäristön tilasta ja tulevista näkymistä on vahvistettava. Tietopohjan rakentamiseen ja ympäristöpoliittisiin toimiin ylipäätään olisi saatava mukaan eri ryhmiä. Kaikki nämä toimet ovat osa perustavanlaatuista prosessia, jonka kuluessa Eurooppa siirtyy vähähiilisestä taloudesta aidosti vihreään talouteen.

Ponnisteluja on lisättävä kaikilla aloilla

Kaikkia EU:n ympäristöön liittyviä strategisia painopistealueita voi kuvata suurin piirtein samalla tavoin. Kehitystä tapahtuu, mutta nykyisten ja tulevien sukupolvien hyvinvointi on vaarassa, ellei ponnisteluja lisätä.

Ilmastonmuutosta torjuakseen EU:n on vähennettävä kasvihuonekaasupäästöjään, ja meillä onkin mahdollisuus saavuttaa Kioton sopimuksen mukaiset kansainväliset sitoumuksemme. EU:n odotetaan pääsevän tavoitteeseensa eli vähentävän päästöjään 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä, jos olemassa oleva lainsäädäntö pannaan täytäntöön. Lisäämme myös uusiutuvan energian käyttöämme, ja olemme matkalla tavoitteeseemme, jonka mukaan vuonna 2020 jo 20 prosenttia energian loppukulutuksesta on peräisin uusiutuvista lähteistä.

Ehkä olennaisin on kuitenkin havainto, jonka mukaan kansainväliset kasvihuone­kaasupäästöjen leikkaamiseen tähtäävät pyrkimykset eivät alkuunkaan riitä pitämään maapallon lämpötilan nousua alle kahden asteen. Kyseessä on erittäin tärkeä kysymys, sillä kun kaksi astetta ylitetään, ilmastonmuutoksen luonteeseen ja mittakaavaan sekä omaan sopeutumiskykyymme liittyvät epävarmuustekijät ja riskit lisääntyvät huomattavasti.

Luontoa ja luonnon monimuotoisuutta suojellakseen Eurooppa on laajentanut Natura 2000 ‑suojelualueverkostoa siten, että se kattaa nyt noin 18 prosenttia EU:n maapinta-alasta. Luonnon monimuotoisuuden vähenemisen pysäyttämisessä olemme päässeet eteenpäin: esimerkiksi yleisten lintulajien määrät eivät enää vähene. Makean veden vesistöjen laatu on yleisesti ottaen parantunut, ja ilmaan ja vesistöihin tapahtuvia päästöjä koskevalla lainsäädännöllä on vähennetty luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvia paineita.

EU ei kuitenkaan pääse tavoitteeseensa pysäyttää luonnon monimuotoisuuden väheneminen vuoteen 2010 mennessä. Meriympäristö kärsii voimakkaasti saastumisesta ja ylikalastuksesta. Kalastuksen aiheuttamien paineiden vuoksi 30 prosenttia niistä Euroopan kalakannoista, joista tietoja on olemassa, kalastetaan enemmän kuin turvalliset biologiset rajat sallivat, ja vuoden 1985 jälkeen kalansaaliit ovat yleisesti pienentyneet. Maaekosysteemeihin ja makeanveden ekosysteemeihin kohdistuu yhä paineita monissa maissa saastekuormituksen pienentymisestä huolimatta. Luonnon monimuotoisuudelle ja ekosysteemipalveluille olennaisen tärkeitä metsiä riistetään. Myös maatalouden voimaperäistymisestä on ollut biologiselle monimuotoisuudelle merkittäviä seurauksia.

Luonnonvarojen hoidossa ja jätehuollossa Eurooppa on pyrkinyt päättäväisesti siirtymään kaatopaikkojen käytöstä kierrätykseen ja jätteiden syntymisen ehkäisyyn. Kuitenkin puolet siitä yhteensä kolmesta miljardista jätetonnista, jotka EU-27 -maissa tuotettiin vuonna 2006, vietiin kaatopaikalle.

Luonnonvarojen käyttö kasvaa, mutta hitaammin kuin taloudellinen tuotanto. On rohkaisevaa, että näiden asioiden välinen yhteys heikkenee, mutta Euroopan luonnonvarojen käyttö on silti yhä kasvussa. Esimerkiksi EU-12 -maissa luonnonvarojen käyttö lisääntyi 34 prosenttia vuosina 2000–2007. Lisäksi kulutamme enemmän kuin tuotamme, sillä yli 20 prosenttia Euroopassa käytetyistä luonnonvaroista (erityisesti polttoaineet ja kaivostuotteet) on nyt tuontitavaraa. Eurooppalainen kulutus aiheuttaakin huomattavia ympäristövaikutuksia niissä maissa ja alueilla, joiden tuonti suuntautuu Eurooppaan. Samaan aikaan veden käyttö eri puolilla Eurooppaa on pysynyt samana tai vähentynyt, mutta muutamissa maissa ja vesistöalueilla luonnonvaroja käytetään liikaa ja vaarana on, että liikakäyttö lisääntyy entisestään.

Ympäristöön, terveyteen ja elämänlaatuun liittyvät ilmansaasteet ja veden likaantuminen ovat vähentyneet. Rikkidioksidin (SO₂) ja hiilimonoksidin (CO) pitoisuuksien vähentämisessä ulkoilmasta on onnistuttu erityisen hyvin, ja typen oksidien (NO_X) määrä on vähentynyt selvästi. Lyijypitoisuudet ovat myös vähentyneet merkittävästi lyijyttömän bensiinin käyttöönoton myötä.

Ilman ja veden laatu ei kuitenkaan ole vielä riittävällä tasolla, ja terveyshaitat ovat yleisiä. Liian monet kaupungeissa asuvat altistuvat liian korkeille epäpuhtauksien pitoisuustasoille. Pienhiukkasille ja otsonille (O₃) altistumiset ovat yhä merkittävä terveyshaittoja, jotka on yhdistetty lyhentyneeseen elinajanodotteeseen, akuutteihin ja kroonisiin hengityselinsairauksiin ja sydän- ja verisuonitauteihin, lasten keuhkojen kehityksessä havaittuihin poikkeamiin sekä normaalia pienempään syntymäpainoon. Yhtäaikaisen useille saasteille ja kemikaaleille altistumisen yleisyys sekä huoli ihmisten terveydelle koituvasta pitkäaikaisesta haitasta osoittavat, että laajamittaisemmille saastumisen ehkäisyyn tähtääville ohjelmille on tarvetta.

Euroopan ympäristöön liittyvät haasteet ovat monitahoisia, eikä niitä voi käsittää toisistaan erillisinä

Elämme maailmassa, joka on täynnä useiden, toisiinsa liittyvien järjestelmien – sosiaalisten, taloudellisten, ympäristöön liittyvien ynnä muiden – keskinäisiä yhteyksiä, ja olemme siitä riippuvaisia. Nämä keskinäiset yhteydet tarkoittavat sitä, että yhden osatekijän vahingoittaminen saattaa aiheuttaa odottamattomia seurauksia muualla, jolloin koko järjestelmä vahingoittuu tai alkaa jopa tuhoutua. Esimerkiksi lämpötilan noustessa lisääntyy myös kynnysarvojen saavuttamisen ja suuren mittakaavan muutosten käynnistymisen riski, kun esimerkiksi Grönlannin jääpeitteen sulaminen kiihtyy, mikä saa merenpinnan nousemaan. Taannoinen maailmanlaajuinen talouskriisi ja Islannin tulivuoren aiheuttama lentoliikennekaaos osoittavat myös, miten yhdellä alueella koettu äkillinen romahdus voi vaikuttaa kokonaisiin järjestelmiin.

Eurooppalaiset päätöksentekijät eivät kamppaile vain oman maanosansa järjestelmien monimutkaisten yhteenliittymien kanssa. Käynnistymässä on myös maailmanlaajuisia muutoksen aiheuttajia, joiden odotetaan jatkossa vaikuttavan koko Euroopan ympäristöön ja joista monia Eurooppa ei kykene lainkaan hallitsemaan. Maapallon väestömäärän ennustetaan esimerkiksi ylittävän yhdeksän miljardia vuoteen 2050 mennessä, ja yhä useampien uskotaan pääsevän eroon köyhyydestä ja ryhtyvän tavoittelemaan korkeampaa kulutustasoa.

Tällaisilla kehityskuluilla on valtavia vaikutuksia maailmanlaajuiselle resurssien kysynnälle. Kaupunkien pinta-alat kasvavat. Kulutus lisääntyy huimasti. Taloudellisen kasvun odotetaan jatkuvan koko maailmassa. Kehittyvien talouksien taloudellinen merkitys lisääntyy. Valtioista riippumattomien toimijoiden merkitys globaalissa politiikassa saattaa kasvaa. Odotettavissa on myös teknisen kehityksen kiihtymistä. Kilpajuoksu tuntemattomaan luo mahdollisuuksia, mutta myös uusia riskejä.

Passiiviseksi jäämisellä olisi vakavia vaikutuksia, mutta luontopääoma ja ekosysteemipalvelut voidaan yhä säilyttää

Maapallolla käytettävissä olevien luonnonvarojen määrä vähenee jo. Tulevina vuosina kasvava kysyntä ja vähenevä tarjonta saattavat kiristää luonnonvaroista käytävää maailmanlaajuista kilpailua. Viime kädessä tämä lisää edelleen ekosysteemeihin kohdistuvaa maailmanlaajuista painetta ja panee koetukselle niiden mahdollisuuden tuottaa keskeytyksettä elintarvikkeita, energiaa ja vettä.

SOER 2010 -raportissa ei varoiteta välittömästi uhkaavasta ympäristön tuhoutumisesta, mutta siinä todetaan kyllä, että joitakin rajoja ollaan jo ylittämässä. Ympäristölle haitalliset kehityskulut saattavat lopulta aiheuttaa dramaattisia ja peruuttamattomia muutoksia itsestäänselvyyksinä pitämillemme ekosysteemeille ja ekosysteemipalveluille.

Nyt on aika ryhtyä toimiin monissa kysymyksissä, joissa varoitusmerkit ovat selvästi näkyvissä. Euroopassa harjoitetusta ympäristöpolitiikasta on ollut paljon taloudellista ja sosiaalista hyötyä lukuisissa maissa: ihmisten terveys on esimerkiksi parantunut, ja neljäsosan kaikista Euroopan työpaikoista arvioidaan liittyvän jotenkin ympäristöön. Ympäristöpolitiikan täysimääräinen täytäntöönpano Euroopassa on siis edelleen erittäin tärkeää, sillä monet tavoitteet ovat vielä saavuttamatta.

SOER 2010 -raportissa tuodaan esiin sekä ympäristöön että muihin kysymyksiin liittyvien haasteiden välisiä yhteyksiä ja rohkaistaan meitä yhdistämään eri politiikan alat siten, että tekemämme sijoitukset tuottavat mahdollisimman suuren hyödyn. Esimerkiksi eräät ilmansaastumisen ehkäisyyn suunnatut toimet auttavat myös ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, kun taas toiset pahentavat ilmastonmuutosta. Toimien valinnassa on selkeästi keskityttävä niihin, joita käyttämällä kaikki voittavat, ja vältettävä niitä, joilla on kielteisiä sivuvaikutuksia.

Meidän on myös kehitettävä kykyämme tasapainottaa luontopääoman säilyttäminen ja sen hyödyntäminen talouden polttoaineena. Luonnonvarojen käyttöä tehostamalla voimme vastata kokonaisvaltaisesti tähän kysymykseen. Tunnustaessamme että nykyinen kulutustasomme on kestämätön, meidän on saatava enemmän aikaan vähemmällä. On kuitenkin rohkaisevaa todeta, että tällä alueella ympäristöalan ja kaupallisen alan edut voivat olla samansuuntaisia: liiketoiminta kuihtuu tai kukoistaa sen mukaan, miten tehokkaasti se kykenee saamaan panoksistaan suurimman mahdollisen tuoton aivan samoin kuin luonnon ja ihmisten hyvinvoinnin säilyttäminen riippuu siitä, miten kykenemme saamaan rajallisista luonnonvaroista enemmän irti.