Article

Maaperä — Unohdettu voimavara

Article Julkaistu 22.03.2010 Viimeksi muokattu 21.03.2023

Topics: Luonnon monimuotoisuus – ekosysteemit Maaperä

Maaperä on ratkaiseva linkki maailmanlaajuisten ympäristöongelmien, kuten ilmastonmuutoksen, vesipulan ja biologisen monimuotoisuuden häviämisen, välillä

José Luis Rubio, Euroopan maaperänsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja

Miksi meidän pitäisi huolehtia maasta?

Hiekka, muta, savi, multa, maa. Meillä on monta sanaa kuvaamaan pintamaata, mutta harva tekee sille oikeutta. Nykyajan virtuaalimaailmassa moni meistä on aivan kirjaimellisesti menettänyt yhteytensä maahan. Pintamaa on kuitenkin maapallon elävä iho, joka peittää alla olevan peruskallion ja tekee elämän maapallolla mahdolliseksi. Aivan kuten ilma ja vesi, maa on osa elämää ylläpitävää järjestelmää.

Esi-isillämme oli paljon läheisempi suhde maahan. Monet heistä tekivät työtä sen kanssa joka päivä. Silloin, aivan niin kuin nytkin, maaperällä oli keskeinen merkitys ruoan tuotannossa. Sen sijaan ennen ei ymmärretty sitä, miten tärkeä rooli maaperällä on ilmastonmuutoksessa, koska se toimii valtavana, luonnonmukaisena hiilivarastona.

Maaperä on rajallinen voimavara Kuvittele, että tämä omena⁽⁷⁾ on maapallo. Leikkaa omena neljään osaan ja heitä kolme osaa pois. Jäljelle jäänyt neljännes edustaa kuivaa maata. 50 prosenttia tuosta kuivasta maasta on aavikkoa, napa-aluetta tai vuoristoa, jossa on liian kuumaa tai kylmää tai joka on liian korkealla ruoan kasvattamiseen. Leikkaa kuivan maan neljännes puoliksi. Neljäkymmentä prosenttia jäljelle jäävästä osuudesta on liian kivikkoista, jyrkkää, alavaa, ravinneköyhää tai kosteaa, jotta sitä voitaisiin käyttää ruoantuotantoon. Leikkaa se pois, ja nyt jäljellä on vain hyvin pieni pala omenaa. Huomaa, miten ohut kuori peittää omenan pintaa ja suojaa sitä. Tämä ohut kerros kuvaa multapeitettä maapallon pinnalla. Kuori se pois, ja saat jonkinlaisen käsityksen siitä, miten pienestä määrästä hedelmällistä pintamaata olemme riippuvaisia koko väestön ruokkimisessa. Viljelysmaa joutuu lisäksi kilpailemaan tilasta rakennusten, teiden ja kaatopaikkojen kanssa. Se on myös altis saasteille ja ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Viljelysmaa jää usein häviölle. Kuten jäljempänä kerrotaan, suuri osa ruoantuotantoon soveltumattomasta maasta on kuitenkin tärkeää siksi, että se imee hiilidioksidia.

Maaperä ja hiili

Maaperä varastoi kaksi kertaa niin paljon orgaanista hiiltä kuin kasvillisuus. EU:n maaperä sisältää yli 70 miljardia tonnia orgaanista hiiltä eli noin seitsemän prosenttia koko maailman hiilibudjetista⁽⁸⁾. Yli puolet EU:n alueella maahan varastoituneesta hiilestä on sitoutunut Suomen, Irlannin, Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan turvesoihin.

Luku asettuu oikeisiin mittasuhteisiin, kun ajatellaan, että EU:n jäsenvaltioiden vuosittaiset hiilipäästöt kaikista lähteistä yhteensä ovat kaksi miljardia tonnia. Maaperällä on siis ratkaiseva rooli ilmastonmuutoksessa. Pienikin 0,1 prosentin menetys Euroopan maaperästä ilmaan pääsevän hiilen määrässä vastaisi 100 miljoonan auton hiilidioksidipäästöjä tieliikenteessä. Lisäys vastaisi noin puolta EU:n nykyisestä autokannasta.

Maaperän orgaaninen aines

Maaperän ja hiilidioksidin varastoinnin välisessä suhteessa keskeinen tekijä on "maaperän orgaaninen aines". Sillä tarkoitetaan maaperässä olevaa elävää ja kuollutta ainesta yhteensä, ja se sisältää kasvien jäännöksiä ja mikro-organismeja. Se on hyvin kallisarvoinen voimavara, jolla on ympäristön ja talouden kannalta tärkeitä tehtäviä, joihin se kykenee juuri siksi, että se on kokonainen ekosysteemi pienoiskoossa.

Maaperän orgaaninen aines vaikuttaa merkittävästi maaperän hedelmällisyyteen. Se on elämän eliksiiri, etenkin kasvien elämän. Se sitoo ravinteita maaperään ja varastoi niitä, jotta kasvit voivat niitä käyttää. Siinä elää erilaisia maaperän organismeja bakteereista matoihin ja hyönteisiin, jotka hajottavat kasvien jäänteitä ja sitovat ravinteita, joita kasvit voivat sitten käyttää. Se myös pitää koossa maan rakennetta ja parantaa siten veden imeytymistä maahan, vähentää haihtumista, lisää vedensitomiskykyä ja estää maan tiivistymistä. Lisäksi maaperän orgaaninen aine kiihdyttää saastuttavien aineiden hajoamista ja sitoo niitä itseensä, jolloin ne eivät huuhtoudu pois yhtä helposti.

Tiesitkö? Maaperä muodostuu kivistä ja lahoavista kasvien ja eläinten jäänteistä.⁽⁹⁾ Maaperä ja siinä kasvavat kasvit sitovat noin 20 % maapallon hiilidioksidipäästöistä.⁽⁹⁾ Maaperä puhdistaa juomavetemme ja hengitysilmamme aivan ilmaiseksi. ⁽⁹⁾ Yhdellä hehtaarilla maata voi elää jopa viisi tonnia eliöitä.⁽⁹⁾ Terve maaperä vähentää tulvavaaraa ja suojaa maanalaisia vesivaroja neutraloimalla tai suodattamalla pois mahdollisia saastuttajia.⁽⁹⁾

Maaperä, kasvit ja hiili

Yhteyttämisessä eli fotosynteesissä kaikki kasvavat kasvit imevät hiilidioksidia ilmakehästä oman biomassansa rakentamiseen. Me näemme kasvien kasvavan maan päällä, mutta maanpinnan alla tapahtuu aivan yhtä suurta kasvua silmiltämme piilossa. Kasvien juurista vapautuu maaperään jatkuvasti erilaisia orgaanisia yhdisteitä, jotka ruokkivat mikrobikasvustoja.

Tämä lisää maan biologista aktiivisuutta ja edistää maaperän orgaanisen aineksen hajoamista. Samalla vapautuu mineraaliravinteita, joita kasvit tarvitsevat kasvamiseen. Prosessi toimii myös toiseen suuntaan: osa hiilestä muuntuu pysyviksi orgaanisiksi yhdisteiksi, jotka sitovat hiilen ja pitävät sen poissa ilmakehästä satoja vuosia.

Viljelykäytännöistä, maalajista ja ilmasto-olosuhteista riippuen biologisen toiminnan nettotulos voi olla joko positiivinen tai negatiivinen maaperän orgaanisen aineksen suhteen. Maaperän orgaanisen aineksen lisääminen synnyttää pitkäaikaisen hiilinielun (muiden positiivisten vaikutusten lisäksi). Orgaanisen aineksen vähentäminen puolestaan merkitsee sitä, että hiilidioksidia pääsee ilmakehään, eli viljelykäytäntömme lisäävät entisestään ihmisen aiheuttamia päästöjä.

Toisin sanoen tavallamme käyttää maata on valtavan suuri vaikutus maaperän kykyyn käsitellä hiiltä. Ratkaisevaa tässä on se, että maaperästä vapautuu hiiltä, kun niittyjä, hoidettuja metsiä tai alkuperäisiä ekosysteemejä muutetaan viljelysmaaksi.

Eurooppaan syntyy aavikoita

Aavikoitumisessa elinkelpoinen, terve maaperä tyhjenee ravinteista siinä määrin, ettei se pysty ylläpitämään elämää ja saattaa jopa lentää pois tuulen mukana. Aavikoituminen on hyvin dramaattinen esimerkki siitä, millaisia ongelmia maaperään kohdistuu eri puolilla Eurooppaa.

"Luonnonolot – kuivuus, sademäärien vaihtelu ja kaatosateet, herkkä maaperä – yhdessä pitkään jatkuneen ihmisen aiheuttaman paineen kanssa ovat syynä siihen, että suuri osa Etelä-Euroopasta kärsii aavikoitumisesta", kertoo Euroopan maaperänsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja ja Valencian yliopiston sekä Valencian kaupungin ylläpitämän maaperätutkimusyksikön johtaja José Luis Rubio.

Etelä-, Keski- ja Itä-Euroopassa kahdeksan prosenttia maa-alasta, noin 14 miljoonaa hehtaaria, on tällä hetkellä erityisen suuressa aavikoitumisvaarassa. Jos lievässä aavikoitumisvaarassa olevat alueet lasketaan mukaan, määrä nousee 40 miljoonaan hehtaariin. Euroopan maista aavikoituminen vaikuttaa eniten Espanjaan, Portugaliin, Etelä-Ranskaan, Kreikkaan ja Etelä-Italiaan⁽¹⁰⁾.

Maaperän tilan asteittainen heikkeneminen eroosion, orgaanisen aineksen häviämisen, suolapitoisuuden kasvun tai maan rakenteen tuhoutumisen seurauksena synnyttää kierteen, jossa kielteiset vaikutukset siirtyvät ekosysteemin muihin osiin – vesivaroihin, kasvillisuuteen, eläimistöön ja maaperän mikro-organismeihin – ja lopputuloksena on autio ja karu maisema.

"Ihmisten on usein vaikea ymmärtää tai edes nähdä aavikoitumisen vaikutuksia, koska yleensä ne ovat näkymättömiä tai huomaamattomia. Maataloustuotantoon kohdistuvat ympäristövaikutukset, tulvien ja maanvyöryjen aiheuttamat kasvavat taloudelliset kustannukset, maiseman laadun heikkeneminen sekä maa-alueen ekosysteemin vakauteen kohdistuvat kokonaisvaikutukset saavat kuitenkin yhdessä aikaan sen, että aavikoituminen on yksi Euroopan vakavimmista ympäristöongelmista", Rubio toteaa.

Euroopan maaperän suojelu

Maaperä on keskeinen ja hyvin monimuotoinen luonnonvara, jonka arvon kuitenkin sivuutamme yhä useammin. EU:n lainsäädäntö ei puutu kattavasti kaikkiin uhkiin, eikä kaikilla jäsenvaltioilla ole erityistä lainsäädäntöä maaperänsuojelusta.

Euroopan komissio on jo vuosia valmistellut maaperäpolitiikkaa koskevia ehdotuksia. Useat jäsenvaltiot kuitenkin suhtautuvat niihin kriittisesti, ja politiikan kehittäminen on pysähdyksissä. Seurauksena on se, ettei maaperää suojella samalla tavoin kuin muita keskeisiä elementtejä, kuten vettä ja ilmaa.

Valokeilassa: Turve Soiden ekosysteemit ovat kaikista maan ekosysteemeistä tehokkaimpia hiilivarastoja. Suot kattavat vain kolme prosenttia maapallon maapinta-alasta, mutta sisältävät 30 prosenttia kaikesta maaperään sitoutuneesta hiilestä. Sen vuoksi suot ovat tehokkain pitkäaikainen hiilinielu maapallolla. Ihmisen toiminta voi kuitenkin helposti häiritä tuotannon ja lahoamisen välistä luonnollista tasapainoa, jolloin soista tulee hiilidioksidipäästöjen aiheuttajia. Nykyisin soiden kuivatuksesta, tulipaloista ja turpeen hyväksikäytöstä syntyvien hiilidioksidipäästöjen arvioidaan olevan vähintään 3 000 miljoonaa tonnia vuodessa, mikä vastaa yli kymmentä prosenttia maailman fossiilisten polttoaineiden päästöistä. Nykyinen soiden hoito on yleisesti kestämätöntä, ja sillä on merkittäviä kielteisiä vaikutuksia luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen kannalta.⁽¹¹⁾

7 The Natural Resources Conservation Service, U.S. Department of Agriculture.

8 Euroopan komissio, 2008, "Review of existing information on the interrelations between soil and climate change".

9 http://ec.europa.eu/environment/pubs/pdf/factsheets/soil.pdf

10 Desertification Information System in the Mediterranean Basin (DISMED).

11 UNEP Report 2011, "Assessment on Peatlands, Biodiversity and Climate Change".