4. Yhteiskunnalliset suuntaukset ja kohdealat

4 Yhteiskunnalliset suuntaukset ja kohdealat

Suuntaukset

Viidennen ympäristöohjelman avainstrategia perustuu ympäristönäkökohtien sisällyttämiseen muihin politiikan alueisiin keskittyen viiteen kohdealaan, ja tavoitteena on saada aikaan muutoksia nykyisiin suuntauksiin ja käytäntöihin. Strategiasta huolimatta ympäristöä kuormittavissa tekijöissä ei ole tapahtunut muutoksia eivätkä ne ole vähentyneet. Maataloutta ja materiaalien käyttöä lukuunottamatta kaikki alat ovat kasvussa, mikä johtaa energiankäytön ja liikenteen kasvuun (katso kuva 4.1).

Verrattuna viidennen ympäristöohjelman laatimisajankohtana tehtyihin oletuksiin seuraavat suuntaukset eivät ole muuttuneet tai tuloksena on ollut ympäristökuormituksen lisääntyminen:

• ennustettua suurempi väestönkasvu;
• ennustettua suurempi liikenteen kasvu (tie- ja lentoliikenne);
• matkailun jatkuva kasvu;
• energiankulutuksen jatkuva kasvu (teollisuuden ja kotitalouksien energiatehokkuuden kasvua on tasoittanut liikennealan lisääntynyt energiankulutus).

Toiset suuntaukset ovat aiheuttaneet suhteellisesti vähemmän ympäristökuormitusta (verrattuna viidennessä ympäristöohjelmassa tehtyihin oletuksiin):

• talouden ja teollisuuden kasvun suhteellinen väheneminen (huolimatta sisämarkkinoiden toteutumisesta);
• maatalouden lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön selvä väheneminen (pääasiassa yhteisen maatalouspolitiikan ansiosta).

Kuva 4.1: Yhteiskunnalliset suuntaukset Euroopan unionissa (bruttokansantuote, henkilöliikenne maanteillä, energiankulutus, typpilannoitteiden käyttö ja matkailu) ja nykyiset ennusteet

Lähteet: Eurostat, DRI ja muut, 1994.
Huomautus: Matkailun tuleva kasvu ilmoitetaan saapumisina, kun aikaisemmat suuntaukset ilmoitettiin yöpymisinä.

Kohdealat

Toiminnan tasaisesta kasvusta huolimatta teollisuus- ja energiahuoltoaloilla on ympäristökuormitusta onnistuttu vähentämään (katso kuva 4.2). Pistekuormituslähteisiin perustuva politiikka (aloitettu ennen viidennettä ympäristöohjelmaa), joka on keskittynyt lähinnä putkitekniikkaan, on ollut suhteellisen menestyksellinen. Pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset) vaativat kuitenkin vielä huomiota. Vuoteen 2000 mennessä teollisuus- ja energia-ala on luultavasti suorittanut suurimman osan ilmaisista tai vähin kustannuksin toteutettavista toimenpiteistä mukaan lukien energiatehokkuus, kulutuksen ja jätteen minimointi sekä prosessiteknologian vähäisin kustannuksin tehdyt muutokset. Eri alojen politiikkaan ja käyttäytymiseen ei kuitenkaan ole sisällytetty saastumisen ehkäisemistä sekä energian, materiaalien ja muiden luonnonvarojen (esimerkiksi veden) säilyttämistä.

Energiavaltaisuus on 70-luvun alkupuolelta lähtien laskenut, mikä johtuu ensisijassa energiatehokkuuden paranemisesta ja talouden yleisrakenteen muuttumisesta. Vuosien 1974 ja 1994 välisenä aikana energian kokonaiskulutus kasvoi kuitenkin keskimäärin 0,6 prosenttia vuodessa. Nykyisen viidennen ympäristöohjelman toimenpiteiden toteuttaminen (Euroopan unionin ja kansallisella tasolla) tuskin muuttaa näitä lukuja: itse asiassa energiavaltaisuus laskee vähemmän. Tärkeimmät tekijät ovat energian alhainen hinta, joka ehkäisee energian säästämiseen tähtääviä toimenpiteitä, ja energian lisääntynyt kasvu liikennealalla, joka tasapainottaa teollisuuden alhaista energiankäyttöä.

Kuva 4.2: Päästöjen kehitys teollisuudessa sekä energia- ja kuljetusalalla Euroopan unionin 12 alkuperäisessä jäsenvaltiossa

Lähteet: Eurostat, Eurostat/OECD, 1995

Viimeisellä vuosikymmenellä energiahuollon sisäinen jakauma on muuttunut. Kiinteiden polttoaineiden osuus on laskenut, luonnonkaasun ja ydinpolttoaineen osuus on lisääntynyt. Kaasun käyttö polttoaineena lisääntyy edelleen kiinteiden polttoaineiden sijasta. Uusiutuvan energian osuus on nyt noin 5 prosenttia ja vuoteen 2010 mennessä se kasvaa 7,5 prosenttiin.

Suurin osa maa-alueesta on varattu maatalouteen ja se vastaa pääosin myös maaseutumaisemien ja maaseudun elinkeinojen säilymisestä. Tehokas maanviljely lisää kuitenkin vesiympäristön kuormitusta ja on vähentänyt ja muuttanut luonnollisia elinympäristöjä ja eliöyhteisön monimuotoisuutta. Maatalouden suuntaukset vähentävät ympäristökuormitusta, mikä johtuu ensisijaisesti Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta. Nitraattidirektiivin täytäntöönpano kaikilta osin johtaa uusiin parannuksiin. Aikaviiveen ja maaperään kerääntymisen johdosta ympäristövaikutuksia vähentävän politiikan vaikutukset voidaan havaita vasta pitkän ajan kuluttua. Sillä välin ongelmat, kuten riittävät juomavesivarat ja veden laadun jatkuva heikkeneminen, kasvavat.

Liikenne näyttää olevan se avainala, johon politiikassa on tulevaisuudessa keskityttävä. Liikenteen ympäristökuormitus lisääntyy tasaisesti. Ennusteissa arvioidaan tavaraliikenteen maantiellä kaksinkertaistuvan ja henkilöliikenteen maanteillä lisääntyvän noin 50 prosenttia vuosien 1990 ja 2010 välisenä aikana. Liikenteen päästöt ovat ratkaisevia ilman laadun osalta ja ne vaikuttavat osaltaan huomattavasti ilmastonmuutoksiin. Liikenteen osuus kasvaa ja heikentää muilla aloilla saavutettuja edistyksiä. Tähän mennessä Euroopan unionilla on ollut tärkeä tehtävä ympäristövaatimusten laatimisessa liikennealalla (tekniset normit ja polttoainenormit). Uusien teknologiaa edistävien tuotteita koskevien vaatimusten käyttöönoton lisäksi haasteena on suunnitella uusia liikennejärjestelmiä mukaan lukien infrastruktuurin uudelleenrakentaminen liikkuvuuden tarpeiden täyttämiseksi kestävämmällä tavalla kuin maantieliikenne. On myös pyrittävä liikkuvuuden yleisen tarpeen vähentämiseen, jota helpottaa esimerkiksi tietoyhteiskunta.

Matkailuala on kasvanut erittäin voimakkaasti viimeisinä vuosina ja kasvun ennustetaan jatkuvan tulevaisuudessa. Hajanaisen tai puutteellisen tiedon takia on mahdotonta täysin arvioida tämän alan ympäristövaikutuksia. Liiallisella tai heikosti järjestetyllä matkailulla voi olla monimutkaisia ja laajalle ulottuvia haittavaikutuksia, kuten tie- ja lentoliikenteeseen liittyvät vaikutukset, veden saastuminen, likaiset (puutteellisesta jätteiden käsittelystä johtuvat) uimavedet sekä matkailun infrastruktuuriin ja häiriöihin liittyvä elinympäristöjen häviäminen. Alueellisella tasolla puuttuu yhä selkeä strategia kestävän kehityksen periaatteiden mukaisen matkailun osalta, sillä Euroopan unioni ei ole toimivaltainen tällä alueella.